Olipa kerran paimen, jolla oli 100 lammasta. Hän rakasti niitä kaikkia
ja kutsui jokaista nimeltä. Ne, jotka olivat tottelevaisia, saivat
sellaisia nimiä, kuten Rakkaus, Rauha, Ilo ja Usko. Mutta ne, jotka
käyttäytyivät taitamattomasti, saivat sitä vastaavia nimiä, kuten
Ylpeys, Kateus ja Purnaaja.
Joka ilta paimen laski lampaansa
viedessään ne lammasaitaukseen. Eräänä iltana hän huomasi, että yksi
lampaista oli kadonnut. Rakkaus-nimistä lammasta ei löytynyt mistään.
Paimen vei muut lampaat aitaukseen ja lähti heti etsimään kadonnutta
lammasta.
Kun paimen oli lähtenyt, Purnaaja sanoi: "Näettekö,
paimenemme pitää Rakkaudesta enemmän kuin meistä muista. Näin helposti
hän meidät unohti ja hylkäsi."
Kateus lausui: "Totta on, mitä sanoit.
En usko, että paimen olisi lähtenyt noin kiireesti, jos joku meistä
olisi kadonnut." Ilo ja Rauha nuhtelivat heitä, mutta mitäpä se auttoi.
Muut uskoivat, että paimen oli puolueellinen, ja siksipä lampaat
päättivät kokeilla paimenen rakkautta. He keksivät, että seuraavana
iltana yksi lampaista katoaisi tahallaan. Tyhmyri valittiin siihen
tehtävään. Paimen palasi kadonnut Rakkaus mukanaan. Hän oli iloinen
siitä, että eksynyt lammas oli löytynyt, eikä huomannut, että lampaat
katselivat häntä epäluuloisesti.
Seuraavana päivänä paimen kokosi
taas lampaansa ja huusi niiden nimet: nyt Tyhmyri puuttui joukosta.
Paimen tuli surulliseksi ja sanoi: "Pieni Tyhmyri-raukkani, minun on
heti lähdettävä etsimään sitä."
Mutta Laiskuri sanoi: "Miksi turhaan vaivaat itseäsi? Meitä on vielä paljon jäljellä, eikö meissä ole sinulle kylliksi?"
"Tyhmyri on myös minun lampaani", vastasi paimen. "Rakastan sitä yhtä paljon kuin teitä muitakin."
Lampaat
katsoivat toisiinsa. Paimen palasi metsään etsimään Tyhmyriä.
Palatessaan hän tapasi lampaat häpeissään, mutta Tyhmyri iloitsi, sillä
se tiesi nyt, että paimen piti siitäkin.
Kolmantena iltana pieni
lammas, jota kutsuttiin Vihoviimeiseksi, alkoi miettiä mielessään:
"Ymmärrän kyllä, että paimen näki niin paljon vaivaa Rakkaus ja Tyhmyri
-lampaiden takia; nehän ovat suuria ja lihavia, mutta minä olen pieni ja
heikko enkä kelpaa mihinkään. Varmaankaan hän ei paljoa sure, jos minä
katoan laumasta."
Vihoviimeinen kätkeytyi pensaaseen eikä lähtenyt
toisten lampaiden kanssa illalla kotiin. Kun paimen jälleen laski
lampaat, hän huomasi, että Vihoviimeinen oli poissa. "Olenpa minä
huolimaton paimen, kun joka päivä kadotan yhden lampaan", hän sanoi
murheellisena.
Hän laski muut lampaat tarhaan ja palasi metsään
alkaen kutsua: "Vihoviimeinen, missä olet?" Vihdoin hän löysi sen
pensaikosta, nosti sen syliinsä ja kantoi kotiin.
Vihoviimeinen
häpesi kovin, että oli epäillyt paimenen rakkautta. Mutta nyt paimen
kokosi lampaat ympärilleen ja sanoi: "Olen ollut huono paimen teille.
Haluan etsiä teille paremman paimenen, sellaisen, joka ei kadota
lampaitaan." Mutta nyt kaikki lampaat huusivat yhteen ääneen: "Ei, me
haluamme kuulua sinun laumaasi!"
Myöhemmin Purnaaja kertoi kaiken
paimenelle. Se selitti, että katoamiset oli järjestetty paimenen
rakkauden koettelemiseksi. Kun se lopetti, sanoivat kaikki yhteen
ääneen: "Rankaise meitä, mutta älä vain hylkää!"
Paimen katsoi niitä
rakastavin silmin ja antoi niille anteeksi. Siitä päivästä lähtien
tottelemattomien lampaiden nimet vaihdettiin. Purnaajasta tuli
Tyytyväinen, Epäuskosta Luottamus. Vihoviimeinen sai pitää vanhan
nimensä, mutta se ei sitä surettanut. Se oli kokenut, että paimen
rakasti sitä sellaisena kuin se oli.
